torstai, 20. maaliskuu 2008
Nimittäin Hillan astutus! Ah, ihan kivi vyörähti sydämeltä kun nuoripari Hilla ja Juffa jäivät nalkkiin noin viisi minuuttia ensitapaamisen jälkeen! :D Juffa on kyllä aivan käsittämättömän miehinen mies, eivät ole kuvat tehneet sille oikeutta. Upea se on kuvissa, vaan luonnossa vieläkin upeampi! Onneksi Hilla oli samaa mieltä ja toivottavasti pentuja olisi siis tulossa. Juffa on siinä mielessä samanlainen kuin Ruska eli turkki on ihan pystyssä ja tekee koiran todellista isomman näköiseksi. Turkki oli hyvänlaatuinen, karkea ja pysyy kuosissa vaikka harjaa ei joka päivä näytettäisikään. Pää oli tosi jykevä ja löytyi sopivasti stoppia (eli otsapengertä) ja sillä oli voimakas alaleuka. Pienenä se on ollut kuulemma aika huvittavan näköinen, etuosa iso ja jykevä kuin painijalla konsanaan ja takakroppa on siten näyttänyt hyvin pieneltä. No nyt koko koira on painijan näköinen eli erot ovat tasaantuneet iän myötä. Itse asiassa meän Pyry oli samanlainen pentuna, etuosa ja takaosa ihan eri kaliiberia! Nyt sitte odotellaan muutama viikko ja Hilla käy ultrassa ennen katselmusta ja jos pentuja näyttää olevan niin se tulee meille katselmusviikonlopun jälkeen. Toivotaan kovasti että pentuja tulisi! Jos siis Juffan ja Hillan pentu kiinnostaa niin kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin, mie vähän pelkään, että näistä ei riitä kaikille! ;D
-
Kotikoirat
RUSKA
lapinkoirieni kantanarttu, roteva parkinvärinen ruustinna
TUISKU
kessujeni kantanarttu, tolkuton höseltäjä
HILE
Tuiskun tytär, pumpulipallo vailla vertaa
TULI
parkki kengurukoira
-
siskojen asukit
USVA
soopeli, mammakoirien mammakoira
PIKI
valkokuono pikinokka, durasell-pupuakin touhukkaampi tapaus
MESI
ärrimurri pallokorva sylimussukka
TIHKU
työkoiran tytär
-
vanhempien koiraväki
IITU
Ruskan tytär, pippurinen pakkaus koiraksi
PYRY
Aivan mahottoman komee poika!
HUURRE
Oikee miesten mies, ainaki omasta mielestään!
-
sijoitusväki muualla
NOPPA
Kennelin eka kermanvärinen kasvatti, ihana pikkuriiviö!
NELLA
Työkoirien sukua
HALLA
Tulin parkkisoopeli siskolikka
-
Blogi-arkisto
- 2012 (1)
- 2011 (3)
- 2010 (45)
- 2009 (93)
- 2008 (68)
-
Henkilötiedot
Taikahallan kennelin uutisia, kuvia sekä juttua agilitytreeneistä.
Kennelin virallisemmat kotisivut löytyy osoitteesta: www.taikahallan.net
Kommentit