Pääsiäinen sujui koiramaisissa merkeissä, kävin Pellossa agikisoissa katsomassa (ai että teki mieli päästä kisaamaan vaan ois ollu ihan liian liukas alusta Hilelle) ja Tervolassa näyttelyssä Tulin kanssa. Kyllä meitin maalaistyttö oli ihmeissään ku koiria oli enemmän ku kerhon treenikentällä konsanaan! Lisäksi meneillään oleva juoksu teki sen että Tuli kulki kuin hidastetussa elokuvassa... No arvostelu kuiten saatiin! Tuomarina oli Teuvo Kangas ja linja oli tosi tiukka, vain valiot sai ERIn ja SAn eli siihen nähden meni tosi hyvin. Arvostelu:

"Parkinvärinen, varsin kookas mittasuhteiltaan oikea narttu, jolla vielä kallo-osalta kevyt pää, hieman pehmyt selkä ja pysty lantio. Hyvät eturaajat, takaa polvikulmat saisivat olla paremmat. Hyvä häntä, turkki ei vielä ihan valmis. Normaali luonne, liikkeessä koira hieman korjaa lantion asentoa." JUN H

Pellon kisoissa oli kasvateista kisaamassa vanhat tutut Hippu ja Nuka. Vauhtia löytyi molemmista koirista tosi kivasti!

Eilen aloitin sitten agin koulutusohjaajahommat ihan oman alkeiskurssin myötä, sieltä tulee loput harjoittelut ja saan laittaa virallistamishakemuksen menemään. Tosi näppäriä koirakoita sattui, osa oli ihan ensikertalaisia vaan nopeesti koirat oppi menemään putkesta läpi ja puomikin selvitettiin kunnialla, ainoastaan yks koira ei halunnu tehdä yhteistyötä, mutta eiköhän se jo ens kerralla ole rohkeampi. Yks japsi varsinki oli kiva seurattava, se on omistajansa mukaan hyvinkin pelokas, mutta alkukankeuksien jälkeen se uskalsi tehdä kaikki vaaditut tehtävät ja uskalsi jopa mennä moikkaamaan yhtä toista pientä koiraa!